Avataan ensiksi vähän diagnoosiani: Minähän olen lääkäreiden ”virallisissa” papereissa sadan prosentin invalidi, joka ei ymmärrä yhtään mitään mistään, koska liikun sähköpyörätuolilla ja kommunikoin kirjoittamalla tietokoneella. Minulla toimii ”jären” lisäksi vasen käteni, vain sen verran että pystyn käyttämään itsenäisesti tietokonetta joystickillä. Ja sitä paitsi olen inhonnut kaikkea luovaa, kuten kirjoittamista/musiikkia/kuvataidetta koko ikäni.
Miksi teet aina jotain? Miksen tekisi?
Vuosi 2017/2018
Vuoden 2017 syksyllä suunniteltiin yhden tyypin kanssa, että perustetaan aika uudenlainen yritys ja suunnitelmat olivat jo aika pitkällä, mutta sitten marraskuussa, kun olisi pitänyt ruveta tekemään jotain ihan oikeasti, niin hän ilmoitti: ”Hehee, hän ei halua lähteäkään mukaan siihen”. Niin se idea piti haudata, ja silloin minun teki mieli vetää häntä turpaan, koska siihen liittyi kaikenlaista muutakin paskaa. Niin minun piti pikavauhdilla ruveta keksimään jotain uutta ideaa, joka sitten myöhemmin voidaan kieltää minulta, koska tiesin, että valmistun kohta ja muutan kotiin, jossa odottaa vanhempani, jotka eivät ole ihan samaa mieltä minun ideoideni suhteen. Noh, sitten joulukuussa valmistuin datanomiksi, ja kouluni siirsi vastuun työllistymisestäni TE-palveluille, jotka tekivät mitä tekivät vai tekivätkö ne yhtään mitään? -En tiedä, mutta samalla kun väänsin TE-palveluiden kanssa, niin vanhempani kielsivät kaikki muutkin järkevät ideani, kuten ajattelinkin ja kaiken lisäksi sain semmoisen avustajan, jonka kanssa en tullut juttuun. Tai ne ongelmat olivat vaan minun pääni sisässä, niin kun yleensäkin. Ja siihen vanhempieni laatimaan kieltolistaan kuului suurin piirtein lukiosta lähtien kaikki paitsi laulaminen, koska minähän en pysty laulamaan? Ja kun minulle tehtiin palvelusuunnitelma, niin siellä vaan sovittiin, että joka toinen viikko olen kotona, ja joka toinen viikko olen päivätoiminnassa avustajani kanssa, ettei minulla olisi ”tylsää”, mutta se päivätoiminta oli kehitysvammaisille, eikä liikuntavammaisille, joka minä olen. Niin, silloin rupesin miettimään, pitäisikö minun näyttää todella kaikille, että minä en todellakaan ymmärrä yhtään mitään mistään, ja tehdä jotain aivan järjetöntä? Koska, jos minulta kielletään joku idea, niin seuraava idea on vähän vielä järjettömämpi ja kun mennään tarpeeksi pimeisiin ideoihin, niin joku aina onnistuu? Hetken pohdittuani asiaa, ja mietittyäni, että mikä on tarpeeksi järjetöntä, niin totesin, että minun laulamisessani ei ole mitään järkeä, mutta jonkunhan tämäkin hullu idea on joskus kokeiltava. Rupesin Googlettelemaan, niin sieltähän löytyi juuri sopiva musiikinteko-ohjelma, joka oli lisensoitu niin, että sillä tekemät musiikit ovat minun, ja sen avulla pääsin eteenpäin tässä sekopäisessä projektissani. Ja lopulta artistinimekseni muodostui Speechless singer, joka tarkoittaa ”Puhumatonta laulajaa” suomeksi.